Bowling For Columbine



  • Alennusmyynti
  • Normaalihinta €3,90
Toimituskulut lasketaan kassalla.


Miksi joka vuosi tuhansia ihmisiä kuolee USA:ssa tuliaseiden takia? Miten on mahdollista, että kuusivuotias ampuu toisen kuusivuotiaan kuoliaaksi Illinoisissa? Missä olivat sallimus ja puhdas järki, kun kaksi teini- ikäistä tappajaa asteli kouluun ja otti hengiltä 12 luokkatoveriaan ja yhden opettajan ? ja myöhemmin itsensä? Paikka oli Columbine High School ja elettiin huhtikuuta vuonna 1999. Olivatko kaikki suojelusenkelit koulun ympäriltä menneet keilaamaan, joka sattui olemaan myös nuorten tappajien mieliharrastus? Miten verilöyly oikein saattoi tapahtua?
Ohjaaja Michael Moore matkustaa ympäri Yhdysvaltoja löytääkseen vastaukset polttaviin kysymyksiin. Aseet yksin eivät riitä aiheuttamaan moista tuhoa, vaan syitä on etsittävä mahtavan, mutta pahasti haavoittuneen kansakunnan sielun perukoilta asti. Televisioruudun puhuvat päät syyttävät kaikkea mahdollista paholaisesta videopeleihin ? mutta miksi aseet sylkevät lannistumatta kuolemaa juuri Yhdysvalloissa, eivätkä muissa länsimaissa? Johtuuko amerikkalaisten väkivaltainen käytös historiasta, vai ovatko takana kenties uskonnolliset tai kulttuuriset syyt? Moore tarkastelee löysiä aselakeja, seuraa tulenaran aiheen käsittelyä mediassa ja piipahtaa kaikkivoivan asejärjestön nokkamiehen juttusilla tässä veret seisauttavassa dokumenttielokuvassa, joka selvittää perin juurin, miksi 280 miljoonalla amerikkalaisella on perustuslaillinen oikeus kantaa konepistoolia.

Formaatti: DVD
Jakelu: Sandrew
Tekstitys: Suomi, Ruotsi
Vuosi: 2002
EAN: 5706550023722
Näyttelijät:  ichael Moore, Charlton Heston ja Marilyn Manson
Ohjaus:  Michael Moore

Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.


NOPEA
TOIMITUS

LAAJA
VALIKOIMA

TURVALLISET
MAKSUTAVAT

Maksutavat

Meillä voit maksaa kaikilla näillä maksutavoilla.